Mutta onneksi KOULU LOPPUU IHAN JUST KOHTA MELKEIN!!! Ensi viikon jälkeen ei tarvitse enää astua jalallakaan Omnia ovista sisään. Paitsi tietysti valmistujaisiin. Tunnen kuitenkin enemmän olevani amis kuin lukiolainen, joten mieluummin otan tuplatutkintolakin vastaan Omniassa. Ai muuten, tässäpä tällainen heppu, joka ilmestyi yhtenä päivänä yhden Omnian rakennuksen aulaan:
Mutta koulu siis loppuu ja työelämä alkaa ihan virallisesti. Hassu olo, kun miettii, että nyt pitäisi sitten periaatteessa osata kaikki, mitä tässä 13 vuotta on opiskeltu.
Tällä viikolla olisi tarkoituksena pitää vähän hauskaakin kavereitten kanssa, se on jotenkin jäänyt vähemmälle, kun on ollut niin kamala kiire koulun ja töitten kanssa. Kavereita on nähnyt oikeastaan vaan koksissa ja tietysti sählyissä, joita oli muuten odotettu kauan. Viimeksi, kun vieteltiin aikaa tämän viikkoisen ystäväiseni luona, kävi näin:
Pakastin siis spontaanisti räjähti. Kuulin huhua, että paikalle olisi tällä viikolla saapumassa pari mentos-karamelliä ja hiilihapollisia räjähdysalttiita juomia. Ehkä saadaan jääkaappikin tämän näköiseksi.
Ai ja hei, Haloo Helsinki on kova juttu :D Tai se oli kova juttu ekan levyn tultua ja nyt se on taas kova juttu. Ensi viikon perjantaina olisi Tavastialla neljännen levyn julkkarikeikka ja mää haluun sinne!!!! Tarvis vaan jonkun kaverin. Metsästys alkoi jo aikaisemmin tällä viikolla, ei ole vielä tärpännyt. Toivottavasti joku edes lähtisi :/
Ja jottei tämä postaus nyt mene ihan off-topic, niin keväällä olisi tarkoitus lähteä käymään Pietarissa. Suurta ja Mahtavaa Neuvost... ömmm Matkaa odotellessa.
P.S. Tässä teille vielä Ryan Gosling